Featured Slider

Suuria sanoja uuteen vuoteen

Mitä sinulle jäi käteen vuodesta 2017?
Tuo kysymys on nyt hyvin ajankohtainen kun vuosi lähenee loppuaan.
Minulla suurimmat muutokset tapahtuivat sekä työn, että urheilun saralla. Työpaikan sisällä sain toisen työpaikan, lisää vastuuta ja uusia työkavereita, kokonaan uuden maailman.
Urheilussa vuosi oli vaikea, sillä tuntuu että en ole oikein muuta tehnyt kuin ollut joko kipeä tai jalkavaivainen. Toisaalta taas sain pestin Rauman yhteislenkkien vetäjäksi Takomorunnersin tiimiin ja niitä lenkkejä on ollut paljon. =) Sitä kautta on tullut uusia tuttavuuksia, ja on ollut hieno seurata sitä intoa, millä osa porukasta on lähtenyt mukaan noille lenkeille.
Tämä vuosi, varsinkin syksy, on ollut myös pitkä ja synkkä. Tuntuu, että lähipiirissä on ollut paljon vaikeuksia ja enemmän tai vähemmän loppuunpalamista. Vakavia sairausepäilyjä, suuria tunteita, ongelmia, huolia ja murheita, suurta surua.
Ensi vuoteen lähden sillä asenteella, että elämä kantaa. Aion nauttia jokaisesta hetkestä. En aio arvostella kenenkään elämää tai tekemisiä, sillä tiedän, että jokaisen jutun takana saattaa olla isoja asioita, joista muut eivät tiedä. Aion ymmärtää enemmän ja kritisoida vähemmän. Haluan, että ihmiset ovat onnellisia, ja vaikka en aina ehkä ymmärrä
miksi joku tekee jotain, niin uskon, että hän tekee sen siksi, koska se on hänelle tärkeää. Toivon läheisille onnellisuutta. Toivon, että jokainen ihminen on onnellinen. Ja ennenkaikkea, uskon että jokaisella on paikkansa tässä maailmassa, ja se löytyy kyllä, ennemmin tai myöhemmin.
Takomon yhteislenkit jatkuvat edelleen ensi vuonna, ja koitan niihin myös kehittää jotain uutta. Supersuosikki rapputreeni jatkaa ohjelmistossa heti kun kelit antavat siihen mahdollisuuden, sitä ennen keskitytään kävelyyn, hölkkään ja erilaisiin jumppiin. Jotain muutakin saattaa olla luvassa. Annetaan nyt joulun tulla ja uuden vuoden rakettien paukkua ja kerätään voimia uutta vuotta varten.
Superhyvää joulun aikaa just sinulle, syö ihan luvan kanssa suklaata (ystäväni juuri kertoi, että suklaa auttaa hengitystieinfektioihin, siinä siis yksi syy lisää nauttia), juo glögiä, istu villasukat jaloissa kynttilänvalossa ja ole kiitollinen kaikesta siitä, mitä sinulla on. Nollaa pää ja astu uuteen vuoteen kaikki ovet avoinna. <3

Uuden vuoden kynnyksellä




Vuosi 2017 vaihtuu 25 päivän kuluttua uuteen. Enää 25 päivää. Jotenkin sitä aina vuoden alussa ajattelee, että uusi vuosi on edessä ja nyt on aikaa taas vaikka mihin, mutta sitten huomaakin ajan kuluneen jälleen ennätysvauhtia.
Tämä vuosi oli aika vaihteleva. Koko alkuvuosi, oikeastaan kesään asti, meni penkin alle kun oli jotain vaivaa koko ajan eikä päässyt liikkumaan. Ensin vaivasi korva. Kuinkahan monta kertaa kävin lääkärillä sen takin... no aika monta. Mitään syytä siihen ei sitten kuitenkaan lopulta löytynyt ja vaiva onneksi meni ohi. Toisaalta sitten jo luulin että nyt iski vanhuus vielä enemmän rytinällä ja kuulo meni, mutta ainakin nyt toistaiseksi kaikki tämän asian suhteen hyvin. 
Kuvahaun tulos haulle liikuntaKun tästä selvittiin, niin iski jalkavaiva. Plantaarifaskiitiksi se sitten lopulta diagnosoitiin. Siinä oli lenkeistä pitkä tauko, ja se jos mikä ei mulle sovi, pää meinasi hajota muutamaan otteeseen. Onneksi sain hyvää hoitoa asiaan ja maltoin itse sitten kuitenkin ottaa totaalisesti rauhallisesti, ja vaiva saatiin kuriin. Toki sen verran nykyäänkin pelkää sen uusiutumista että on oppinut pitämään taukoa eikä yritä koko ajan enemmän ja enemmän. 
Kun päästiin syksyyn, niin vaivat olivat ohi, lenkit sujuivat jälleen ja sitten tulikin rytinällä pari muutosta elämään. Työpaikalla sain koulunkäynninohjaajan töiden lisäksi kunnian siirtyä myös iltapäiväkerhon puolelle. Työpäivät siis pitenivät, mutta samalla vastuu lisääntyi ja päivät muodostuivat paljon vielä enemmän vaihtelevammiksi. Tykkään kovasti. Samaan syssyyn sain myös Rauman Takomorunnersin yhteislenkkien vetäjän pestin, ja siitäkin tykkään kovasti. Kovasti nopeasti on siis syksy mennyt, kun töistä on tullut kotiin myöhemmin ja sitten on suunnitellut noita lenkkejä ja käynyt ohjailemassa ja muutenkin liikkunut, ja ystävienkin kanssa on päätä nollattu aika hyvin. 
Tämä viime aikojen pimeys, synkkyys ja ankeus kelien puolesta on meinannut ajoittain vetää mielen matalaksi, masennustaipumusta kun kerran omistaa. Toisaalta elämässä tapahtuu niin paljon, että aikaa synkkyyteen ei ole yksinkertaisesti niin ollut. Ja aina pitää muistaa, että kun jaksaa tämän päivän läpi, niin sitten jo on helpompaa.

Suomi 100 v. on myös ollut syksyn iso juttu. Töiden puolesta järjestettiin eilen illalla hienot juhlat, ja niiden valmistelu on koetellut kyllä kaikkia hermoja tosissaan, onneksi myös niitä nauruhermoja. =) Oppilaat ovat saaneet nähdä ja ennenkaikkea kuulla muutaman kerran kunnon karjaisun että nyt oikeesti keskitytään tähän juttuun, mutta vastapainona mä oon sitten myös osannut vetää huumoriksi ja ne naurukohtaukset mitä on tullut, huh huh, ei oo ollut pyöreä huone ehkä kaukana... Eilen kuitenkin saatiin juhlat onnistuneesti vietyä läpi. <3 Tänään ohjelmassa on vain ja ainoastaan löhöilyä ja Linnan juhlien seuraamista. Ääni on lähes täysin nyt mennyt, joten eipä tässä paljon viitsi minnekään juttelemaan kenenkään kanssa lähteä. 

Kuvahaun tulos haulle uusi vuosi 2018Uuteen vuoteen 2018 ei ole sen suurempia odotuksia. Mitään isoa ja järisyttävää ei ole luvassa, mutta toki sitä aina toiveita voi esittää. Tänä vuonna piti jalkavaivojen vuoksi jättää Paavo Nurmen puolikas väliin, eli josko sen sitten saisi ensi vuonna juostua. Toivottavasti läheisillä on kaikki hyvin. Otetaan vuosi vastaan just sellaisena kuin se vastaan tulee, mutta yritetään silti tehdä siitä jälleen kerran paras ikinä!

Marraskuu

Sairaslomapäivän huvia

 Marraskuu. Ei mitenkään suosikkikuukausi. On kylmää, märkää, sateista ja pimeää. Antti Tuiskun laulun sanoin : Tosi kiva lähtee töihin kun ulkona on niin pimmeetä, tosi kiva lähtee töistä, kun ulkona on niin pimmeetä... Töiden jälkeen ei huvita lähtee ulos, aamulla ei huvita lähtee lenkille. Tässä kuussa on suomalaista sisua tarvittu roppakaupalla ja kyllä se myös toimii, sillä kun itsensä saa liikkeelle, niin olo on todella hyvä. Ainut treeni jota kadut, on treeni jonka jätit tekemättä.

Rauman yhteislenkkien vetäjänä olen pitänyt huolta siitä, että kerran viikossa on lenkki. Mieltä motivoi ja sydäntä lämmittää paljon, kun saa itsensä paikan päälle, autossa ehkä vielä haukottelee ja väsyttää, mutta innokas joukko kun odottaa ja lähdetään yhdessä viemään treeniä läpi niin voi että, kyllä on uusi ihminen sen jälkeen! Eilistäkin yhteislenkkiä odotin paljon, vaan kuinkas kävikään. Edellinen yö meni valvoessa ja vessaan juostessa, ja aamulla oli mahataudin lisäksi noussut kuume. Eipä siinä mitään lenkkiä lähdetä vetämään, mutta onneksi lähellä on ihania ihmisiä jotka pelastavat eri tilanteissa, ja tällä kertaa sankarina oli oma sisko, joka meni tuuraamaan minua. Iso kiitos! Oli kiva saada valokuva hymyilevästä treenijoukosta, itse sängyn pohjalla maaten. Voin muuten suositella että älkää sairastuko tähän tautiin. Ei ollut kivaa, onneksi tänään on jo hyvä olo ja huomenna näillä näkymin pääsee takaisin töihin.

Ikuinen Roosanauha
Lokakuu oli Roosanauha-kuukausi. Kättäni koristaa nyt ikuinen Roosanauha, kun annoin tatuoida iholleni tuon kuvion. Puolet tatuoinnin hinnasta meni hyväntekeväisyyteen, ja se oli suuri syy miksi näin tein, mutta iso syy oli myös halu uuteen tatskaan. Ja hei, onhan tää nyt makee kun tää on Duudsoneitten suunnittelema. =)

Isänpäivänä kävin juoksemassa hyvän lenkin, n. kahdeksan kilometriä jossa oli intervallivetoja mukana. Jokainen askel oli omistettu isällemme, jonka jouduimme menettämään reilu seitsemän vuotta sitten. Kyllä tuollaiset juhlapyhät saavat aina vielä enemmän ikävän pintaan, mutta samalla tulee myös ihania muistoja mieleen. Isämme oli kova urheilemaan ja sieltä tämä omakin liikuntainnostus on todennäköisesti saanut alkunsa. Vasta kuitenkin myöhemmin aikuisiällä innostuin juoksemisesta enemmänkin. Juokseminen kun vaan on... ei sitä oikein voi kuvailla, se pitää itse tuntea. Nuo vetämäni yhteislenkit pyrin pitämään sen verran kevyinä, että mahdollisimman monella olisi matala kynnys liittyä seuraan, mutta kuitenkin niin että jos haluaa tehdä tiukempaa ja kovempaa treeniä, sekin onnistuu.
Ikävä isää - isänpäivän juoksulenkillä
 ajatukset pilvien päällä

Pikkujoulukausi alkaa olemaan pikkuhiljaa käsillä. Itselläkin seuraavat kolme viikonloppua tip-tap-meininkiä tiedossa, ensimmäiset niistä tosin enemmän ystävän synttärijuhlintaa. Kunhan tästä paranee kunnolla niin pitää viikolla urheilla kovasti, niin voi hyvällä omallatunnolla vaihtaa viikonloppuna parempaa Seppälää päälle.
Oikein hyvää marraskuun loppua just sulle. Ei anneta tämän pimeyden masentaa, vaan tehdään kivoja juttuja ja nautitaan. Joulu on kohta täällä. <3




Kohti uusia kuvioita

Juoksumatto toimii hyvänä terapeuttina
Syyskuu,
se on kohta ohi. Tämä on ollut kiireinen kuukausi, mutta varsinkin nyt tämä viikko on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Pieni pää on saanut todella tehdä töitä että se on pysynyt kasassa.
Viikko alkoi sillä, että suru-uutinen saapui. Tämä toi mieleen monia asioita ja ikävän jo aiemmin edesmenneitä rakkaita kohtaan. Myös huoli läheisten jaksamisesta on ollut kova. Tiistaiaamulla kävin purkamassa päätäni kuntosalin juoksumatolla ja voin kyllä suositella murheiden tai huolien ollessa päällä, että urheilu on halpaa terapiaa. Kun lisää vaan vauhtia juoksumatolla ja kikkailee eri nopeuksien kanssa, niin ei paljon muuta ehdi ajatella. Puhumattakaan siitä miten hyvä olo tulee, kun on jo aamulla käynyt treenaamassa.

Syyskuu on ollut sokeriton, mutta ihan loppuun asti en sitä näin pitänyt. Suklaa on toinen terapeutti, joka nyt vaan tuli tarpeeseen. Olen jo ylpeä siitä, että jaksoin 28 päivää ilman suklaata. =) Ja itseasiassa työkaveri lykkäsi suklaan nenän eteen ja sanoi että syö, kun näki että ei tuon touhuista tule enää mitään ilman sokeria... Niin pienestä voi saada onnen, palasta suklaata. Tai no, kahdesta, tai puolesta levystä,no, ei puhuta siitä... =)
Pieni pala onnea

Aihetta juhlaan on onneksi myös, sillä äitimme juhlii tasavuosia tänä viikonloppuna. Nyt suon itselleni sen hemmottelun, että käyn kampaajalla laitattamassa hiukset, sillä muuten voisi olla että repisin hiukset päästäni tuskaillessani miten saan ne nätisti. Hiustenkasvatusprojekti siis on kovasti menossa edelleen, ehkä jo ensi kesänä voin olla tyytyväinen...

Lokakuu on perinteinen Roosanauha kuukausi, ja nuo ovat jo myynnissä eri myyntipisteissä. Mä meinasin jo suunnata sellaisen ostamaan, mutta sitten ilmaantui silmien eteen jotain vielä parempaa, jolla voin tehdä hyvää ja ilahduttaa itseäni. Ensi tiistaina siis tämä tyttö suuntaa töiden jälkeen tatuoijalle, ja käteen ikuistetaan tämän vuoden Roosanauha. <3 Parasta on se, että puolet tuosta tatuuoinnin hinnasta menee hyväntekeväisyyteen. Arvostan kovasti tätä tatuoijan tempausta ja mielelläni olen mukana. Sitä paitsi, uutta tatskaa olen taas jo jonkin aikaa haaveillut, nyt se suorastaan hyppäsi verkkokalvolle. Loistavaa!

Takomorunners-yhteislenkkejä olen Raumalla vetänyt nyt viikottain, ja edelleen olen ihan innoissani siitä, miten porukka lähtee mukaan. Parasta oli yhdet rapputreenit, joissa oli mukana kaksikymmentä ihmistä! Ja upeaa on myös se, että lähes joka kerta mukaan tulee joku ensikertalainen, joka epävarmasti kysyy että onkohan tämä nyt se juoksujuttu, ja saa taas puhua mikä tämä koko kuvio oikein on. Ensi viikon keskiviikkona tehdään jotain ihan uutta tuolla yhteislenkillä, nimittäin päivitetään kouluaikaiset muistot nykyaikaan ja juostaan cooperin testi. =) Ai niin, voi harmi, mä en varmaan itse voi juosta kun mulla on se uunituore tatuointi... ;-) Pitää siis toimia vaan ajanottajana ja tsempparina. =D No ei nyt oikeasti, kyllä mä sen suoritan myös, jos en silloin niin sitten joku muu päivä. Aikuisiällä olen yhden cooperin testin juossut ja positiivinen yllätys oli, että sain just ja just yli kaks kilsaa täyteen, kun juoksuvauhti on kuitenkin oikeesti lenkillä tosi hidas, en oo mikään nopea juoksija.

Tässä kai ne tämän hetken tärkeimmät jutut. Toivottavasti sulla on mahtava viikonloppu ja vielä parempi viikko edessä!
Näin toivottelee Saija, Rauman Takomorunners-lenkkien vetäjä

Syksy

 Tervehdys!
Kesä tuli ja meni, vaikka tuntuu että kesää ei oikeastaan edes tullut, kun kelit olivat mitä olivat. Mutta toki lomalla oli silti kivaa =)
Ainut asia mikä mua harmitti kesällä oli se, että mä en päässyt kertaakaan juoksemaan jalkavaivojen vuoksi. Keväällä alkoivat kivut jalassa, ensin niitä epäiltiin penikoiksi, sit todettiin että se on plantaarifaskiittia. Siitä sitten kärsin kesän, ja tein kaikkeni että saan sen paranemaan, mm. venyttelin paljon mikä muuten kyllä valitettavasti jää liian vähälle. No, harjoitukset ja aika tekivät tehtävänsä ja jalka on jälleen suhteellisen kunnossa.
Suurin juttu kuitenkin minkä VIHDOIN oivalsin, monen ihmisen sanomisen jälkeen, on se, että kunnon lenkkarit ovat ihan täysin must-juttu! Kävin Rauman Intersportissa analysoimassa askeleeni ja siellä nuori, mukava, reipas naismyyjä samalla suositteli mulle viereisen kuvan Asics-lenkkareita, jotka sitten samantien ostin. Täytyy kyllä sanoa että oli aivan huippuostos. Laitoin niihin vielä plantaarifaskiitista kärsiville suunnitellut pohjalliset niin kyllä nyt askel kulkee kevyesti. (siis noin niinkuin vertauskuvallisesti, ei ihan oikeessa elämässä =)) Pointti tässä kuitenkin on se, että kun hiukankin enemmän juokset, niin panosta kerralla kunnollisiin lenkkareihin, kerran se kirpasee mutta maksaa itsensä takaisin kyllä hyvin äkkiä!
Rauman Takomorunnersin yhteislenkkejä mä oon nyt saanut itse johtaa tässä muutaman kerran, ja tää on niin kivaa! Mun toiveammatti on ollut personal trainer, no ei tää  nyt ihan sitä oo mutta ihan vähän saa kuitenkin tuntumaa siitä. =) Toisilla lenkeillä on saanut mennä yksin, mutta toisaalta välillä on ollut oikein ihmisryntäys! Mä kyllä pyrin siihen että joka viikko on yhteislenkki, jo ihan itseni takia, koska silloin on ainakin pakko lähteä liikenteeseen, jos vaikka tulee porukkaa. =) Erilaisia treenejä on tehty, menty kävellen, hölkkää, mäkivetoja, venytelty, tehty lihaskuntoa.... Tosi kivaa! Ens kerralla mennään vetään hiukan rappuja ylösalas.
Tapahtuipa eilen sellainenkin juttu, että paikallislehden toimittaja haluaa tehdä jutun näistä Rauman yhteislenkeistä, ja maanantaina sitten tapaan hänet haastattelun muodossa. Oon niin onnellinen että tää juttu kiinnostaa ja porukka ehkä täällä Raumallakin alkaa lämpeemään tällaiseen lenkkimuotoon. Ja tarkoitan siis sitä, että ainakin itselle oli silloin alussa vaikeaa lähteä vieraiden ihmisten kanssa lenkkeilemään, joten ymmärrän kyllä että porukka ei heti ole mitenkään kympillä mukana. Mutta töitä tässä tehdään ja Takomoa askel kerrallaan tutummaksi ja tutummaksi. =)
Tämä syksy on kyllä muutenkin niin kiireinen, ja täynnä uusia juttuja. Työpaikalla tapahtui uudistuksia, päivät piteni ja työt sekä vastuu lisääntyi. Positiivista, tottakai, mutta pikku pää on välillä aika pyörällä kaikesta uudesta tiedosta mitä sinne koko ajan pitäisi saada mahtumaan. Sanoinkin työkaverille yks aamu että pitää oikein tarkistaa oonko mä aamulla ees laittanu vaatteita päälle vai lähdinkö pyjamassa =) Aivot, ne aivot. (joo, oli mulla ihan siistit vaatteet päällä).
Eilisen Turun tragedian jälkeen toivotan vaan nyt ihan kauhean paljon rakkautta, halauksia ja hyvää mieltä kaikille! Kun näät mut Takomorunnersin edustushuppari tai huivi päällä, ni tuu ihmeessä juttelemaan! =)